Venepoliisia ei pääse karkuun Lohjallakaan – Poliisi kouluttautui uuden partioveneen käyttöön

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos otti uuden partioveneen käyttöön Lohjanjärvellä. Vene on malliltaan Faster 545, joka korvasi aiemmin käytössä olleen Buster XL -veneen.
Poliisi
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen uutta venettä käytettään pääosin Lohjanjärvellä, mutta myös merellä ja muissa alueen vesistöissä. Kuva: Poliisi

Korona-aika sekä Lohjan kaupungin ja yrittäjien panostukset Lohjanjärven virkistyskäytön elävöittämiseksi ovat lisänneet veneilyä Lohjanjärven alueella. Tämän seurauksena myös valvonnan tarve on kasvanut.

Poliisin toukokuisessa käyttökoulutuksessa otettiin käyttöön vene, joka tukee kesän valvontaa.

Avovene on malliltaan Faster 545, joka korvaa aiemmin käytössä olleen Buster XL -ht-veneen. 

Uusi vesikulkuneuvo mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn ominaisuuksiensa vuoksi. Koska veneessä ei ole katettua keulakoppia, on sen eri puolilla työskentely mahdollista. 

Veneessä on keularamppi, joka helpottaa maihinnousua, kun käytössä ei ole laituria ja noustaan esimerkiksi kallioiseen rantaan. 

Luukku helpottaa myös veneen lastaamista, jolloin henkilön voi helpommin siirtää veneeseen poliisi- tai pelastustehtävällä.

– Poliisityöhön liittyvä tekniikka on huomioitu paremmin uudessa veneessä. Tämän myötä myös esimerkiksi kirjalliset toimenpiteet saadaan viiveettä hoidettua ja annettua asiakkaalle tiedoksi, komisario Sami Kari sanoo.

Venettä käytetään kalastuksen ja vesiliikenteen valvonnassa

Venettä aiotaan käyttää vesiliikenteen ja kalastuksen valvonnassa pääasiassa Lohjanjärven ja Hiidenveden vesillä. 

Koska vene on trailerilla, voidaan valvontaa tarvittaessa tehdä muillakin vesillä laitoksen alueella. Aikaisempien kesien tapaan poliisi jatkaa yhteistyötä Suomenlahden merivartioston kanssa. 

Kalastuksenvalvonnassa yhteistyötä tehdään muun muassa Metsähallituksen erätarkastajan kanssa. Lisäksi vene on tärkeä työkalu yleisötilaisuuksien liikennevalvonnassa.

– Useimmiten venettä hyödynnetään sellaisissa tilaisuuksissa, jossa yleisö on järven rannalla. Silloin emme valvo itse tapahtumaa, vaan sieltä tulevaa ja lähtevää veneliikennettä, kertoo Kari.

Liikennettä on runsaasti, sillä osa yleisöstä saapuu tapahtumiin mökiltään veneellä. On myös tapahtumia, kuten LohjanjärviFest, joihin keskeisesti kuuluu veneellä liikkuminen eri tapahtumapaikkojen välillä.

Kirjoittaja

JAA

Lue seuraavaksi