Poika pelastettiin merihädästä Helsingissä – Veden varassa 20–30 minuuttia

Helsingin Vanhankaupunginlahdella veneillyt 13-vuotias poika joutui veden varaan sunnuntaina 12.6. Poika saatiin pelastettua paikalle saapuneeseen poliisiveneeseen.
Pelastustehtävään hälytettiin myös Rajavartiolaitoksen helikopteri. Kuva: Arkistokuva / Rajavartiolaitos

Onnettomuus käynnisti suuren pelastusoperaation, johon osallistuivat poliisivene, yksiköitä Helsingin ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksilta, alusyksiköitä Suomenlahden merivartiostosta sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Pojalla oli onneksi pelastusliivit puettuina.

Ensimmäisenä pojan luokse ehti Helsingin poliisilaitoksen poliisivene. Poika ehti olla veden varassa 20–30 minuuttia ennen avun saapumista. 

Onnettomuudesta kertoi ensimmäisenä Suomenlahden merivartiosto Twitterissä. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

– Poika oli veneillyt alueella pienellä perämoottoriveneellä jo jokin aikaa, kunnes vene oli kaatunut Kivinokan edustalla. Syytä onnettomuuteen meillä ei ole tiedossa, kertoi meripelastusjohtaja Marko Siro Suomenlahden merivartiostosta Helsingin Sanomille.

Hälytyksen teki tilanteen nähnyt sivullinen noin puolen neljään aikaan sunnuntaina 12.6.

Kirjoittaja

JAA

Lue seuraavaksi