Ruotsin ihme Uivan vetonaulana – Candela C-8 esitellään ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle

Eilen torstaina käynnistynyt ja sunnuntaihin jatkuva Uiva venenäyttely Helsingin Lauttasaaressa tuo Candela C-8 -veneen ensi kertaa Suomen veneilykansan syyniin.
Candela 8 -veneen tekniset tiedot julkaistiin jo viime vuoden elokuussa. Vene esiteltiin medialle tämän vuoden helmikuussa. Kuva: Candela Boats

Venelehdet ja myös monet tekniikan lehdet ovat jo monen vuoden ajan äimistelleet ruotsalaista ”foilaavaa sähkövenettä” eli Candelaa. Läpimurto tapahtui jo Candela C-7 -venemallin julkaisun myötä vuonna 2019 (tuolloin nimenä oli Candela Seven). Candela nousi uudestaan otsikoihin viime syksynä, kun venevalmistaja kertoi uuden Candela C-8:n tekniset tiedot ja julkaisi pressikuvat.

Kantosiipien eli ”foilien” käyttö pienentää veden aiheuttamaa vastusta, koska vene ikään kuin lentää veden päällä. Sen myötä sähköveneen energiankulutus on korkeissa nopeuksissa jopa 80 prosenttia perinteisiä veneitä pienempi. Foilauksen myötä vene ei myöskään pompi ja hakkaa aallokossa, kuten perinteinen liukuvarunkoinen moottorivene.

Candela C-8:n tämän viikonlopun ”maailman ensiesittelyssä” kyse ei sinällään ole suuren suuresta uutisesta, koska käytännössä kyse on ”vain” Candela C-7 (ent. Candela Seven) -veneen venytetystä ja parannellusta versiosta.

Toisaalta Candela C-8 -vene on ensiesitelty medialle jo kahdesti ennen nyt tapahtuvaa ”maailman ensiesittelyä”. Candela tiedotti uuden veneen pressikuvat, tekniset tiedot ja tiedotteen viime vuoden elokuussa. Medialle vene ensiesiteltiin vesillä ensimmäistä kertaa tämän vuoden helmikuussa.

”Kärjistäen voi sanoa, että Suomen vesillä taitaa olla moninkertaisesti todennäköisempää tavata mursu kuin Candela-vene.”

Candela C-8 -venettä onkin ruodittu jo melko paljon niin Suomen kuin maailmankin veneilylehdissä.

Harvinainen ilmestys – ja sellaisena pysyy?

Suomen vesillä aiempi versio eli Candela C-7 (ent. Candela Seven) -vene on ollut harvinainen ilmestys, vaikka vene on ollut parin vuoden ajan ostettavissa myös Suomesta. Venettä tuo maahan Telva.

Kärjistäen voi sanoa, että Suomen vesillä taitaa olla moninkertaisesti todennäköisempää tavata mursu kuin Candela-vene. Tavallinen veneilijä on saattanut nähdä vilauksen ”Candela seiskasta” ehkä silloin harvoin, kun venettä on esitelty medialle Lauttasaaressa. Uusi ”kasimalli” tuskin tuo tähän muutosta, etenkään nykyinen inflaatiotilanne ja talouden epävarmuus huomioiden.

Pinnan päällä liitävänä ja lentävänä veneenä Candela saa aikaan mediassa ja sosiaalisessa mediassa herkästi ”wow-efektin”. Kova hinta tarkoittaa kuitenkin, että vene synnyttää venekansassa myös niin sanotun ”et ole tosissasi” -efektin. Mediatiedotteen mukaan Candela C-8 -veneen hinta ennen veroja on nimittäin noin 290 000 euroa.

Toki Candela mainostaa tiedotteissaan, että veneen käyttö- ja huoltokulut ovat jopa 99 prosenttia matalammat kuin liukuvan polttomoottoriveneen.

Candela C-8 on 8,5 metriä pitkä ja 2,6 metriä leveä. Se painaa noin 1600 kiloa. Marssinopeus on 22 solmua. Veneen toimintamatka on 50 meripeninkulmaa. Katso video veneen ensiesittelystä helmikuulta tästä linkistä tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Eilen torstaina avattu Uiva venenäyttely on avoinna tänään perjantaina klo 12–20, lauantaina klo 10–20 ja sunnuntaina klo 10–20.

Kirjoittaja

JAA

Lue seuraavaksi