Näin veneilet liukuvalla veneellä taloudellisemmin – Lue veneammattilaisten vinkit polttoainetta säästävään veneilyyn

Polttoaineiden korkeat hinnat puhuttavat tänä kesänä Suomen veneilykansaa laitureilla ja rannoilla. Kikkoja polttoaineen säästämiseen on yhtä monta kuin on veneilijääkin. Lue veneammattilaisten vinkit, miten liukuvan veneen saa kulkemaan polttoainetaloudellisesti.
Kyntävä vene
Veneillessä tulisi välttää niin sanottua kyntönopeutta, jolloin polttoaineen kulutus per kuljettu matka on kaikkein suurimmillaan. Kuva: Buster

Liukuvassa veneessä ajotapa vaikuttaa polttoaineen kulutukseen huomattavasti enemmän kuin autoillessa. 

– Huolimaton kuljettaja voi helposti kaksinkertaistaa veneen polttoaineenkulutuksen samalla ajomatkalla. Ajotavan jälkeen yksi tärkeimmistä kulutukseen vaikuttavista tekijöistä on veneen pohjan puhtaus, alumiiniveneitä valmistavan Busterin markkinointipäällikkö Johan Finnberg sanoo.

Veneiden polttoaineen kulutusta vertaillaan yleensä kulutus meripeninkulmaa kohti (litraa / mpk). 

Liukuvalle veneelle on tyypillistä, että liukukynnyksen lähestyessä polttoaineenkulutus kasvaa melko jyrkästi laskeakseen jälleen, kun päästään runko-moottori -yhdistelmän taloudellisimmalle nopeusalueelle.

Muista trimmata oikein

Taloudellisen nopeuden valinnan lisäksi tärkeää on perämoottoriveneen trimmaaminen. Trimmaamalla eli moottorin ja perälaudan kulmaa muuttamalla saadaan liukuvan veneen keulaa ylemmäs ja vesilinjaa lyhyemmäksi. 

– Vene liikkuu taloudellisesti silloin, kun se ei kynnä eli vesilinja on sopivan lyhyt ja märkäpinta-ala pieni, Busterin tuotekehitysjohtaja Kalle Kanerva sanoo. 

Venesuunnittelija Aleksi Juusti kannustaa testaamaan rohkeasti moottoritrimmin eri asentoja.

– Ero on huima ajettaessa vaikka puolikaasulla eri trimmeillä. Paras trimmiasetus löytyy helposti kokeilemalla. Trimmiä kannattaa myös säätää matkan aikana esimerkiksi kuorman tai sääolosuhteiden, kuten aallokon muuttuessa, Juusti neuvoo.  

Veneen noustua liukuun moottoritrimmiä aletaan vähitellen nostaa, kunnes moottorin ääni alkaa muuttua ja nopeus kasvaa. Kaasua voi samalla vähentää. Trimmin ylärajan ylittyessä moottorin ääni kovenee ja vauhti hidastuu, vaikka moottorin kierrosluku nousee. Tällöin moottori on noussut liian ylös vedestä ja potkuri lyö tyhjää. 

Kokeilemalla oppii nopeasti ymmärtämään, milloin veneen kulku on mahdollisimman kevyttä ja taloudellista. Tässä auttaa myös veneen kulutusmittarin seuraaminen.  

Polttoainetalouden kannalta paras nopeusalue on erilainen jokaisen rungon, moottorin ja potkurin yhdistelmällä.

Lue lisää Busterin tiedotteesta.

Aiemmin aiheesta:

Polttoaineiden korkeiksi nousseet hinnat hirvittävät tavallista veneilijää – Lue asiantuntijan niksit polttoainetta säästävään veneilyyn (Veneilyuutiset 16.5.2022)

Polttoaineen hinnat pilvissä
Helsinkiläisessä venesatamassa 98-oktaanisen bensiinin litrahinta oli viime viikonloppuna kivunnut jo 2,89 euroon. Kolmen euron haamuraja on enää 11 sentin päässä. Kuva: Aleksi Vienonen
Kirjoittaja

JAA

Lue seuraavaksi