Matkablogi: ”Ihmeellisiä nuhapumppuja” – Miksi ihmiskunta ei (vieläkään) ole keksinyt toimivaa septipumppua?

Ihminen lensi kuuhun jo vuonna 1969. Vuonna 2022 ihminen ei ole vieläkään keksinyt toimivaa järjestelmää, jolla veneen jätevesitankki saadaan tyhjennettyä asianmukaisesti maihin. Tämä teknologinen ihme on kummastuttanut minua, kun nelisen vuotta sitten hankin ensimmäisen vesivessalla ja septitankilla varustetun veneeni.
Septin tyhjennys
Kelluvat septintyhjennyspumput vaativat kahden työpanoksen. Toinen pumppaa ja toinen painaa imuletkua veneen läpivientiin. Kuva: Aleksi Vienonen

Viime vuosina veneillessä vastaani on tullut enemmän rikkinäisiä tai erittäin heikosti imeviä imutyhjennysjärjestelmiä kuin toimivia. Silloin kiusaus tyhjentää septi suoraan mereen jollain meren selällä on erittäin suuri. Itse olen kuitenkin pystynyt pitämään näppini erossa tästä synnistä. Sitten vain seilataan edes takaisin täysi septitankki mukana ja yritetään ehtiä maihin siten, että tarpeet tehdään siellä.

Olinkin suuresti innostunut kesäkuun alussa, kun Pidä Saaristo Siistinä tiedotti uudesta kelluvasta septintyhjennyslaiturista Espoon ja Helsingin merirajan tuntumassa Käärmesaaressa. Sijainti on melko mainio, koska ohi kulkee kenties Suomen vilkkain veneilyväylä, eli Suomenlahtea itään ja länteen halkova veneilyn runkoväylä.

Pumppu nosti vain noin puolet jätteistä

Helsingistä Saaristomerelle suuntautuvan veneilyreissun alkajaisiksi ajattelin sitten mennä kokeilemaan uutta septilaituria. Veneen jätevesitankki oli juhannuksena ehtinyt täyttyä jo aikalailla, ja se oli hyvä saada tyhjäksi jo alkumatkasta.

”Ei muuta kuin Pidä Saaristo Siistinä ry:n septilaituria kokeilemaan”, ajattelin.

Tuumasta toimen. Vene kiinni laituriin, letkun pää septintankin kansiläpivientiin ja poika pumppaamaan. Aiemmin en ollut käsikäyttöistä pumppua kokeillut. Ajattelin, että tätä varmaan kukaan ei saa rikottua. Alku näytti lupaavalta. Tavara nousi hitaasti, mutta varmasti. Kunnes ei enää noussutkaan. Systeemi jaksoi nostaa vain noin puolet tavarasta.

”Onneksi laiturilla on toinenkin pumppu. Kokeillaan sitä”, ajattelin.

Ei auttanut. Toinen pumppu tuntui falskaavan vielä pahemmin. Jossain kohdin järjestelmää oli ilmavuoto, eikä riittävää alipainetta päässyt letkuun syntymään. Pumppaus ei onnistunut.

Toimivaa pumppua etsien

Nyt on meneillään reissumme neljäs päivä. Muutamat paikat on tullut kierrettyä, mutta toimivaa pumppua ei ole tullut vastaan. Toistaiseksi veneilemme siten kyydissämme lähes täysi tankillinen virtsaa ja ulosteita.

Yhteiskuntatietelijänä sitä alkaa usein etsiä ongelman syytä rakenteista ja lainsäätäjästä (eli poliitikoista ja virkamiehistä). Lainsäätäjä on suuressa viisaudessaan lähtenyt torjumaan pienveneiden jätevesipäästöjä sillä, että tietyn venepaikkamäärän jälkeen satamasta täytyy löytyä septintyhjennyspaikka. Kukaan ei ilmeisesti ole kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että laissa pitäisi olla myös velvollisuus pitää se kunnossa.

Nykytilanteessa satamalla tai satamayrittäjällä ei ole kiireen häivää korjata rikkoutunut septipumppu. Veikkaan, että osa on jopa tyytyväinen, kun se menee rikki. Silloin sitä ei tarvitse enää huoltaa, eikä siitä tule muitakaan kustannuksia. Tilanne on kestämätön ja nurinkurinen.

”Uuden lain lopputulos lienee, että rannikolla ja saaristossa on entistä enemmän rikkinäisiä septipumppuja.”

Ja koska rikkoutumisesta ei koidu satamalle minkäänlaista haittaa (koska sitä ei tarvitse korjata), ei pumppujen laatuunkaan kiinnitetä hankintahetkellä ilmeisesti minkäänlaista huomiota.

Ja koska veneilijät tyhjentävät edelleen melko yleisesti jätevetensä mereen (koska septipumput eivät toimi ja ulosteet alkavat tulvia sisään veneeseen), on lainsäätäjä päättänyt ratkoa ongelmaa velvoittamalla vielä useampi satama rakentamaan septintyhjennyspaikka.

Keväällä voimaan astunut uusi laki toi septipumpun rakentamisvelvoitteen entistä pienemmille vieras- ja kotisatamille. Uuden lain lopputulos lienee, että rannikolla ja saaristossa on entistä enemmän rikkinäisiä septipumppuja.

Kuuhun olemme päässeet jo yli puoli vuosisataa sitten, mutta kestävää imuletkua ei ole vieläkään ihmiskunta keksinyt.

Tämä on Helsingistä Saaristomerelle suuntautuvasta venereissusta kertovan matkablogin ensimmäinen osa. Blogissa seurataan toimittaja Aleksi Vienosen ja hänen poikansa reissua vuosimallin 1991 Seiskari 23 -moottoriveneellä.

Kirjoittaja

JAA

Lue seuraavaksi