Kolumnit ja blogit

Miehiä vehkeensä vietävissä

”Kun mies menee autoon, niin auto menee mieheen.” Tämä Samuli Parosen nerokas aforismi viiden vuosikymmenen takaa otti kantaa tuolloiseen meininkiin Suomen maanteillä. Vielä tänäänkin sen…
Hangon Ragatta

Jenni Karjalaisen kolumni: ”Hangon regatta on purjehdusfestivaali ja mielentila”

Vanhan tositarinana kulkevan vitsin mukaan heinäkuun alussa Hangon regatassa bilettävät nuorisolaiset ihmettelevät, miksi kaupungissa on niin paljon purjehtijoita. Voi maakrapuja, eivät ymmärrä, mistä jäävät paitsi! Bilettää voi missä tahansa, onhan Suomi kivoja kesäkaupunkeja ja -tapahtumia pullollaan.

Pääkirjoitus: Ei anneta koleuden haitata

On sääli, jos veneilyn suosio kääntyy laskuun vain, koska kevät on ollut kolea ja etelänmatkalle pääsee jälleen. Myös hiilijalanjäljen ja ympäristön kannalta kotimaassa tehty venematka perheen kanssa on usein vähemmän kuormittava kuin koko perheen pakkaaminen lentokoneeseen kohti Aurinkorannikkoa.

Purjehdus on järjenvastaista ja siksi ihanaa

"Olen viettänyt suuren osan elämästäni meren äärellä, mutta vasta vajaan kymmenen vuoden ajan aikaani enemmän merellä", kirjoittaa Jenni Karjalainen uudessa kolumnissaan.

Saarielämän alku häämöttää

"Onkohan tuttu joukko onnistunut pysyttelemään turvassa ja yhtä runsaslukuisana kuin syksyllä kesänviettoseudulta lähtiessään", pohtii Jukka Pääkkönen kolumnissaan.